RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.03.2025/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite7 | Karttaliite |
![]() |
Liite8 | Kunnan sopimus 1 |
![]() |
Liite9 | Yleiset sopimusehdot |
Metsästysvuokrasopimus / Etelä-Tuusniemen Eräveikot ry
KH 17.03.2025 § 53
104/00.02.01/2025
Etelä-Tuusniemen Eräveikot ry on kiinnostunut tekemään metsästysvuokrasopimuksen Tuusniemen kunnan kanssa Sammalsuo -tilasta, jonka kiinteistötunnus on 857-401-2-38. Määräalan pinta-ala on 2,98 ha.
Vuokralainen metsästää ja tekee riistanhoitotyötä riistaelänkantojen säätelemiseksi alueella. Vuokralainen päättää ulkopuolisten oikeudesta koirien koulutukseen ja irtipitoon vuokratulla alueella. Vuokralainen sitoutuu siihen, että metsästys, koirien koulutus tai riistanhoitotoimet eivät aiheuta haittaa vuokranantajalle.
Metsästysvuokrasopimus koskee kaikkea metsästystä. Metsästysoikeus luovutetaan vastikkeetta. Sopimus on voimassa toistaiseksi, ja sen irtisanomisaika on kolme kuukautta.
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kiviluoma, puh. 044 7209047
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus päättää tehdä metsästysvuokrasopimuksen Etelä-Tuusniemen Eräveikot ry:n kanssa esittelytekstissä selostetuilla ja liitteenä olevilla yleisillä sopimusehdoilla. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan metsästysvuokrasopimuksen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Eevariitta Jäntti oli esteellisenä poissa kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajan klo 18:50 – 18: 52. Peruste: yhteisöjäävi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |