RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2025/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tasopalkkajärjestelmään siirtyminen
KH 22.04.2025 § 70
144/00.02.01/2025
Kunnissa ja kuntayhtymissä otetaan tänä vuonna käyttöön uusi, yhtenäinen palkkausjärjestelmä. Se korvaa 2000-luvun alussa käyttöön otetun tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmän.
Muutokset koskevat KVTES:n palkkauslukua, palkkahinnoitteluliitteitä ja eräitä muita määräyksiä. uusi palkkausjärjestelmä tulee voimaan 1.2.2025. Työnantajille on annettu siirtymäaika, jonka mukaan järjestelmä tulee ottaa käyttöön 30.9.2025 mennessä.
Uudessa järjestelmässä kunkin tehtäväkokonaisuuden palkat jaetaan kolmeen tasoon, jotka ovat A, B ja C. Perustaso on A, josta lisääntyvän vastuun ja osaamisen myötä voidaan nousta tasoille B ja C. Jokaiselle tasolle on sovittu vähimmäispalkka. Paikallisesti palkat määräytyvät nykyisen palkkatason mukaan, ja voivat olla vähimmäispalkkaa korkeampia.
Valtakunnallisten tasokriteerien tueksi luodaan tarkentavat paikalliset tasokuvaukset. Paikallisesti on mahdolllista päättää lisäksi muita palkkaryhmäkohtaisia tasokriteerejä. Palkkaryhmien ulkopuolisten (esim. johto ja projektihenkilöstö) tasopalkkamallista on oma suosituksensa.
Tasopalkan päälle voidaan maksaa tasolisää, joka perustuu lisätehtävään tai vastuuseen. Valtakunnallisia tasolisiä on kolme: opiskelijan ohjaukseen, korkeakouluopiskelijoiden pakollisen harjoittelun ohjaukseen ja varhaiskasvatuksen lääkehoitoon liittyvät lisät. Muista tasolisistä ja niiden euromääristä neuvotellaan paikallisesti.
Uudistus ei vaikuta koulujen opettajiin, jotka noudattavat opetusalan työehtosopimusta OVTESia. Uuteen järjestelmään siirtyvät OVTESissä osio G kuitenkin varhaiskasvatuksen opettajat, koska päiväkotien muu henkilöstö noudattaa KVTESia.
Tasopalkkajärjestelmän käyttöönoton paikallista toimeenpanoa varten on kunkin työnantajan tullut perustaa seuraavaksi sopimuskaudeksi, 1.2.2025 alkaen paikallinen palkkaustyöryhmä. Sen tehtävänä on seurata tasopalkkajärjestelmän käyttöönoton etenemistä. Mahdolliset paikalliset tasokriteerit, paikalliset tasokuvaukset ja paikalliset osaamisen ja vastuun soveltamisohjeet valmistellaan yhteistyössä luottamusmiesten kanssa paikallisessa palkkaustyöryhmässä.
Kunnanjohtaja on perustanut Tuusniemen kuntaan paikallisen palkkaustyöryhmän (kunnanjohtajan päätöspöytäkirja 2/2025 11.2.2025). Työryhmä on kokoontunut kolme kertaa valmistelemaan siirtymistä tasopalkkajärjestelmään.
Työryhmä on käsitellyt ehdotuksen tehtäväkohtaisten palkkojen siirtämisestä tasopalkkoihin, pakkaryhmät ja tasokriteerit. Teknisessä toimessa ja keskushallinnossa tasopalkat ovat valtakunnallisen tasopalkan alarajan yläpuolella. Sivistystoimessa koulunkäynnin ohjaajien ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajien palkat ovat valtakunnallisen tasopalkan alapuolella. Kunnanhallitukselle esitetään tiedoksi merkittäväksi, että ne velvoitteen mukaisesti tarkistetaan taannehtivasti 1.2.2025 alkaen valtakunnallisen tasopalkan alarajan mukaisiksi. Palkkojen tarkistukset rahoitetaan 1.6.2025 0,35 %.n KVTESn keskitetystä erästä.
Lisäksi paikallinen palkkaustyöryhmä esittää, että kiinteistötyöntekijöiden nimike muutetaan kiinteistönhoitajiksi ja kunnantalon siistijän nimike muutetaan monipalvelutyöntekijäksi. Nimikemuutoksilla ei ole vaikutusta palkkaukseen.
Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh. 044 7209 036
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus
1) hyväksyy palkkausryhmän ehdotuksen tehtäväkohtaisten palkkojen siirtämisestä tasopalkkoihin, palkkaryhmät ja tasokriteerit.
2) merkitsee tiedoksi, että koulunkäynnin ohjaajien ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajien tasopalkat tarkistetaan 1.2.2025 alkaen valtakunnallisen alarajan mukaisiksi.
3) muuttaa kiinteistötyöntekijöiden nimikkeen kiinteistönhoitajiksi ja kunnantalon siistijän nimikkeen monipalvelutyöntekijäksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Tenho Holopainen ja Jarkko Toivanen olivat esteellisinä poissa kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajan klo 17:44 - 17:47. Peruste: osallisuusjäävi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |