RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.05.2025/Pykälä 93
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanvaltuuston kokouksista kuuluttaminen 2025 - 2029
KH 12.05.2025 § 93
166/00.02.00/2025
Kuntalain (410/2015) 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi
julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista sään-
nöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä
tavalla.
Hallintosäännön 81 §:n mukaan valtuuston kokouskutsu on lähetettävä vähintään 6 päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.
Edellisillä valtuustokausilla Tuusniemen kunnanvaltuuston kokouksesta on julkaistu kuulutus Koillis-Savo -lehdessä.
Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh. 044 7209 036
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Tuusniemen kunnanvaltuuston kokouskutsu ja esityslista julkaistaan kunnan verkkosivujen (www.tuusniemi.fi) ilmoitustaululla. Kunnanvaltuuston kokouksista julkaistaan kuulutus Koillis-Savo -lehdessä valtuustokaudella 2025 - 2029.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |