Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tuusniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.05.2025/Pykälä 99


 

 

Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen ympäristöterveyslautakunnan jäsenen valinta valtuustokaudelle 2025 - 2029

 

KH 12.05.2025 § 99  

173/00.02.00/2025  

 

 

Juankosken, Kaavin, Lapinlahden, Varpaisjärven, Maaningan, Nilsiän, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen kunnat sopivat ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen muodostamisesta ja päätökset tehtiin vuoden 2009 kuluessa.  Yhteistoiminta-alue aloitti toimintansa 1.1.2011 lukien.  Yhteistoiminta-alueen sopimus hyväksyttiin Tuusniemen kunnanvaltuustossa 13.7.2009.  Yhteistoimintasopimukseen tehtiin eräitä muutoksia ja Tuusniemen kunnanvaltuusto hyväksyi ne 16.12.2010.  Muutoksien yhteydessä mm. vähennettiin kuntien yhteislautakuntana toimivan ympäristöterveyslautakunnan jäsenmäärää yhdeksästä kahdeksaan.

 

Yhteistoimintasopimuksen mukaan sopimuskuntien valtuustot nimittävät ympäristöterveyslautakuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.  Lautakunnan puheenjohtajana on siilinjärveläinen luottamushenkilö.  Varapuheenjohtajana on muiden sopimuskuntien nimeämä edustaja siten, että varapuheenjohtajuus vaihtuu valtuustokausittain sopimuskuntien asukaslukujen mukaisessa järjestyksessä suurimmasta pienimpään.

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh. 044 7209 036

 

 

Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee toimikaudekseen ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen ympäristöterveyslautakuntaan jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.