RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.05.2025/Pykälä 106
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valinta valtuustokaudelle 2025 – 2029
KH 12.05.2025 § 106
180/00.02.00/2025
Kiinteistönmuodostamislain (1995/554) 6 §:n mukaan kunnanvaltuuston tulee valita kunnan kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.
Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on lisäksi voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään. Maanmittauslaitos on kirjeessään 21.6.2021 toivonut, että kunnat kiinnittäisivät va-lintaprosessissa erityishuomiota ikään, sillä käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain mukaan uskotuksi mieheksi ei tule valita henkilöä, joka on valintahetkellä alle 25 vuotta tai täyttänyt 65 vuotta. Samalla Maanmittauslaitos toivoo, että valinnoissa kiinnitettäisiin huomiota uskotun miehen mahdollisuuteen hoitaa tehtävää arkipäivisin. Maanmittauslaitokselta ei ole tullut vastaavaa kirjettä vuonna 2025, mutta uskottujen miesten valinnassa lienee aiheellista kiinnittää edelleen huomiota samoihin asioihin kuin vuonna 2021.
Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh. 044 7209 036
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee toimikaudekseen kuusi kiinteistötoimitusten uskottua miestä.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |