RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.05.2025/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite4 | Kuntalaisaloite Kulajoki |
Kuntalaisaloite: Kulajoen kuntoilu- ja virkistyspuisto
KH 22.04.2025 § 74
Tuusniemen kuntaan on saapunut 31.3.2025 kirjallinen aloite, jossa toivotaan kuntoilu- ja virkistyspuistoa Kulajoelle.
Ruohorannantien varrella sijaitsee entinen ns. Matinpuiston tontti, jossa on ollut aikanaan leikkikenttä. Kaavamerkintä kunnan omistamalla tontilla on VP puisto. Kulajoen asukkaat toivovat sen kehittämistä alueen asukkaiden virkistykseen ja yhdessä olemiseen. Tarkoituksena on yhteisöllisyyden kasvattaminen ja hyvinvoinnin edistäminen.
Aloitteessa kirjoitetaan, että ”Suunnitelmissamme olisi, että voisimme tehdä alueelle makkaranpaistopaikan, ja mikäli mahdollista, niin avoin pieni grillikatos. Alueelle voisimme hankkia myös penkkejä ja muuta pientä alueen viihtyvyyden parantamiseksi. Kentällä voisimme myös pelata erilaisia kenttäpelejä, kuten esim. sulkapalloa, petanqueta ja krokettia. (…) Toiminta tulisi olemaan pääasiallisesti kesällä ja kaikille avointa. Tarkoituksenamme on tehdä parannustyöt talkoovoimin mahdollisimman pitkälle.”
Aloitteessa anotaan kunnan saaman Elvi Kettusen perintövarojen kohdentamista alueelle hankittaviin tarvikkeisiin. Kulajoen asukkaat sitoutuvat huolehtimaan alueen siisteydestä ja kunnossapidosta. He kuitenkin pyytävät Tuusniemen kuntaa hoitamaan omana työnään ruohonleikkaamisen.
Aloitteen tekijä on Maija Räsänen.
Hallintosäännön 137 - 139 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava kuukauden kuluessa aloitteen saapumisesta, missä viranomaisessa aloite käsitellään, arvioitu käsittelyaika sekä keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä. Sen jälkeen, kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on ilmoitettava, onko aloite johtanut toimenpiteisiin.
Hallintojohtaja on kertonut aloitteen tekijälle sähköpostitse aloitteen käsittelystä.
Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh. 044 7209 036
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää kuntalaisaloitteen valmisteltavaksi sivistyslautakunnalle.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Siv.ltk 20.05.2025 § 40
138/00.02.01/2025
Kuntalaisten oma-aloitteisuus on positiivinen ja kannatettava asia. Vapaa-aikatoimi tukee ja kannustaa kuntalaisten liikunta- ja virkistymispaikkojen käyttöä ja kehittämistä. Tässä aloitteessa on ilahduttavaa se, että Kulajoen asukkailla itsellään on vahva näkemys oman lähialueen kehittämisestä ja halua sitoutua sen ylläpitoon.
Vapaa-aikatoimella ei valitettavasti ole omia resursseja uusien virkistysalueiden rakentamiseen. Sivistystoimella ei myöskään ole muitakaan varoja kohdentaa rakentamiseen tai sen tukemiseen. Sen sijaan, sivistyslautakunta myöntää vuosittain avustusta tuusniemeläisille kansalaisjärjestöille tukeakseen heidän järjestämäänsä omaehtoista toimintaa.
Valmistelija Rehtori Janne Karttunen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää lausuntonaan, että sillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa aloitetta. Mikäli siinä esitetty virkistysalue muulla rahoituksella toteutuu, sen ylläpitoon voi hakea vuosittain avustuksia muiden vastaavien alueiden tapaan.
Keskustelun jälkeen esittelijä teki muutetun päätösehdotuksen, jonka mukaan lautakunta esittää kunnanhallitukselle että maa-alue luovutetaan vastikkeetta kuntalaisten virkistyskäyttöön. Lisäksi annetaan lupa tulipaikan rakentamiseen ja tulen tekemiseen. Alueen käyttäjät vastaavat alueen siisteydestä ja turvallisuudesta.
Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |