Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tuusniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 43


 

 

Käräjäoikeuden lautamiehen valinta valtuustokaudelle 2025 - 2029

 

KH 12.05.2025 § 104 

 

 

 

Lain käräjäoikeuden lautamiehistä 3 §:n (22.12.2019/11) mukaan käräjäoikeuden lautamiesten lukumäärän vahvistaa Tuomioistuinvirasto. Jos käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluu useampia kuntia, se vahvistaa kunkin kunnan alueelta valittavien lautamiesten määrän ensisijaisesti kuntien henkikirjoitettujen asukkaiden lukumäärän suhteessa. Jokaisesta kunnasta on kuitenkin valittava vähintään yksi lautamies. Pohjois-Savon käräjäoikeus esittää lausuntopyynnössään (PSKO/478/2025), että Tuusniemeltä Pohjois-Savon käräjäoikeuteen valitaan alkavalle valtuustokaudelle yksi lautamies.

 

Valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakautumaa.  Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään virallinen syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

 

Laissa käräjäoikeuksien lautamiehistä 2 §:ssä todetaan seuraavaa: "Lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä.”.

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh. 044 7209 036

 

 

Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee toimikaudekseen Pohjois-Savon käräjäoikeuteen yhden lautamiehen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

____________________________________________________________________________

 

 

KV 02.06.2025 § 43  

178/00.02.00/2025  

 

  

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita toimikaudekseen Pohjois-Savon käräjäoikeuteen lautamieheksi Minna Koistisen.