RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.11.2025/Pykälä 77
Kuntalaisaloite: Hiihtolatu
KH 23.06.2025 § 145
Tuusniemen kuntaan on saapunut 11.6.2025 Kuntalaisaloite.fi -palvelun kautta kuntalaisaloite kirkonkylän hiihtoladun pidentämisestä.
Aloitteessa kysytään: ”Olisiko mahdollista jatkaa latua valaistun ladun päästä esimerkiksi sähkölinjaa pitkin muutama kilometri. Sehän ei vaatisi muuta kuin kesällä pohjan raivauksen ja puhtaanapidon. Nykyinen latu on aktiivihiihtäjälle aivan liian lyhyt ja kaikille hiihtäjille vaarallinen tienylityksen vuoksi.(…) Toivottavasti aloitteeni saisi myötämielisen käsittelyn, hiihtäminen kuitenkin tuo terveyttä ja hyvinvointia sen harrastajille.”
Aloitteen tekijä on Arja Nissinen.
Hallintosäännön 140 - 142 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava kuukauden kuluessa aloitteen saapumisesta, missä viranomaisessa aloite käsitellään, arvioitu käsittelyaika sekä keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä. Sen jälkeen, kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on ilmoitettava, onko aloite johtanut toimenpiteisiin.
Hallintojohtaja on kertonut aloitteen tekijälle sähköpostitse aloitteen käsittelystä.
Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh. 044 7209 036
Kj:n pätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää kuntalaisaloitteen valmisteltavaksi sivistyslautakunnalle.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Siv.ltk 26.11.2025 § 77
237/00.02.01/2025
Vapaa-aikatoimi on selvittänyt ladun jatkamisen mahdollisuuksia yhteistyössä maanomistajien ja latu-urakoitsijan kanssa. Selvityksessä on huomioitu maankäyttöoikeudet ja sopimukset maanomistajien kanssa sekä teknisen toteuttamisen mahdollisuudet. Reitin jatkamista voidaan selvitysten perusteella mahdollisesti kokeilla jo alkavalla talvikaudella.
Valmistelija Rehtori Janne Karttunen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee kuntalaisaloitteen tiedoksi ja hyväksyy vapaa-aikatoimen esittämän selvitys- ja valmistelutoimenpiteen.
Päätös Esitys hyväksyttiin.