Dynasty tietopalvelu
Tuusniemen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 265


Kokousasian teksti

 

 

Rakennustarkastaja - ympäristönsuojelusihteerin sijaistamisesta maksettava korvaus

 

KH 15.12.2025 § 265  

415/00.02.01/2025  

 

 

Kunnan rakennustarkastaja – ympäristönsuojelusihtteri Petteri Heikkinen on ollut estyneenä hoitamasta virkaansa 4.9.2025 alkaen. Tämän hetkisen tiedon mukaan poissaolo jatkuu 13.1.2026 saakka. Kunnan hallintosäännön mukaan rakennustarkastaja – ympäristösuojelusihteerin sijaisena toimii kunnan tekninen johtaja. Hallintosäännössä ei ole määräystä sijaiselle maksettavasta korvauksesta, vaan siitä päättää sijaistettavan virkaan tai tehtävään ottava viranomainen. Tässä tapauksessa se ei ole mahdollista, koska tekninen johtaja on ottanut rakennustarkastaja – ympäristösuojelusihteerin virkaansa. Hallintosäännön 31 §:n mukaan kunnanhallituksella on yleistoimivalta henkilöstöasioissa, joten päätös sijaistamisesta maksettavasta korvauksesta tuodaan sen päätettäväksi.

 

Henkilöstöohjelman mukaan oman työnsä ohessa sijaisena toimiville maksetaan sijaistettavan työntekijän tehtäväkohtaisesta palkasta (nyk. tasopalkasta) – ei henkilökohtaisista lisistä – tai johtavassa asemassa olevien kokonaispalkasta 30 %:n korvaus, mikäli sijainen vastaa pääosin kaikista sijaistettavan tehtävistä oman työnsä ohessa.

 

Kunnanjohtaja on käynyt teknisen johtajan kanssa keskustelun sijaistuksesta maksettavasta korvauksesta. Keskustelun perusteella edellä mainitut seikat huomioon ottaen kohtuullinen sijaistuksesta maksettava korvaus olisi 30 % sijaistettavan peruspalkasta. Euromääräisesti summa on sijaistuksen alkamishetkellä 137,63 €/pvä. 4.9. – 31.12.2025 korvaus on 4676,02 .

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kiviluoma, puh. 044 7209047

 

 

Kj:n päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää, että tekninen johtaja Paula Rissaselle maksetaan rakennustarkastaja – ympäristösuojelusihteerin viranhoidon sijaistamisesta oman toimen ohella ajalta 4.9. – 31.12.2025 yhteensä 4676,02 euroa.

 

Päätös 

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.