RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 26.11.2025/Pykälä 81
Kokousasian teksti
Tuusniemen Teollisuus Oy:n toimitusjohtajan kuuleminen
Tark.ltk 26.11.2025 § 81
394/00.02.03/2025
Tarkastuslautakunnan kokoukseen on kutsuttu kuultavaksi Tuusniemen Teollisuus Oy:n toimitusjohtaja aiheena: ”Ajankohtaiset asiat ja kulunut vuosi, yhtiölle asetettujen tavoitteiden toteutuminen”.
Puheenjohtaja
Puheenjohtaja ehdottaa, että tarkastuslautakunta kuulee toimitusjohtajaa, käy keskustelun esiin nousevista asioista ja merkitsee kuulemisen tiedoksi.
Päätös
Tarkastuslautakunta kuuli toimitusjohtajaa, kävi keskustelun esiin nousevista asioista ja merkitsi kuulemisen tietoonsa. Toimitusjohtaja poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen klo 12.00. Tarkastuslautakunta siirtyi kokoustauolle asian käsittelyn jälkeen klo 12.00.