Dynasty tietopalvelu
Tuusniemen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 08.12.2025/Pykälä 78


Kokousasian teksti

 

 

Muutoksia vuoden 2025 talousarvion käyttötalousosaan/ sivistystoimi

 

Siv.ltk 05.11.2025 § 70 

 

 

 

Perusopetuksen toimintatuotot vuonna 2025 ovat ennusteen mukaan ylittymässä. Ylitys johtuu pääosaltaan arvioitua suurempina toteutuvista kotikuntakorvauksista. Toisaalta myös toimintakulut ovat ylittymässä. Tämä johtuu koulukuljetuskustannusten ja muiden palveluiden ostojen toteumasta. Toteuneista palveluiden ostoista johtuen myös vapaa-aikatoimen kustannukset ovat ylittämässä vuoden 2025 talousarviossa hyväksytyn.

 

Kokonaisuudessaan sivistyslautakunnan alainen toiminta on pysymässä talousarviossa ja tarvittavien talousarviomuutostenkin jälkeen arvioitu toimintakate paranee.

 

 

Valmistelija Rehtori Janne Karttunen

 

 

Päätösehdotus 

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle esitettäväksi. että:

1) Perusopetuksen vuoden 2025 talousarvion toimintatuottoihin lisätään 200 000 €

2) Perusopetuksen vuoden 2025 talousarvioon lisätään 100 000 €:n suuruinen määräraha

3) Vapaa-aikatoimen vuoden 2025 talousarvioon lisätään 30 000 €:n suuruinen määräraha

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

__________________________________________________________________________

 

KH 01.12.2025 § 245 

 

 

Kj:n päätösehdotus:

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että

1) Perusopetuksen vuoden 2025 talousarvion toimintatuottoihin lisätään 200 000

2) Perusopetuksen vuoden 2025 talousarvioon lisätään 100 000 €:n suuruinen määräraha

3) Vapaa-aikatoimen vuoden 2025 talousarvioon lisätään 30 000 €:n suuruinen määräraha

 

 

 

 

Käsittely Keskustelun aikana Eevariitta Jäntti esitti, että perusopetuksen vuoden 2025 talousarvioon lisätään 50 000 €n lisämääräraha ja pyydetään valtuuston kokoukseen rehtorilta selvitys, tarvitaanko sen lisäksi 50 000 €:n lisämääräraha perusopetukseen.

 

 Heimo Räsänen kannatti Jäntin esitystä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosesitys. Hän kysyi, hyväksyykö kunnanhallitus kannatetut muutosesitys yksimielisesti. Muutosesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Päätös 

  Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että

   1) Perusopetuksen vuoden 2025 talousarvion toimintatuottoihin lisätään                             200 000 €

  2) Perusopetuksen vuoden 2025 talousarvioon lisätään 50 000 €:n suuruinen                             määräraha

  3) Vapaa-aikatoimen vuoden 2025 talousarvioon lisätään 30 000 €:n                              suuruinen määräraha

 ___________________________________________________________________________

 

 

KV 08.12.2025 § 78  

364/02.02.00/2025  

 

 

 

 

Päätös 

Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen yksimielisesti.