RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 08.12.2025/Pykälä 82
Investointimäärärahan käytön laajennus jätevedenpuhdistamon ja Meijerin pääpumppaamon varavoimakoneiden määrärahaan
Tuusniemen kunnan vuoden 2025 talousarvion investointiosassa on
varattu määrärahaa jätevedenpuhdistamon ja Meijerin pääpumppaamon varavoimakoneiden hankintaan 120.000 euroa. Varavoimakoneiden hankintaan tarvittava määräraha jää noin puoleen varatusta rahasta, joten määrärahaa jää käyttämättä.
Tästä määrärahasta on jo tehty 5.000 euron siirtoesitys polymeerin valmistuksen ja lietteenkuivauksen ohjauskeskusten investointiin. Määrärahaa jää vielä käyttämättä reilut 30.000 euroa.
Tuusniemen kunnassa ollaan päivittämässä evakuointisuunnitelmaa ja osana suunnitelmaa tarkastellaan evakuointikeskuksen perustamiseen liittyviä tarpeita. Yhtenä oleellisena osana on sähkön saanti evakuontikeskukseen.
Edellä mainitusta jäljelle jäävästä määrärahasta olisi mahdollista hankkia varavoimakone evakuointikeskuksen tarpeisiin ilman uutta investointimää-rärahaa laajentamalla nykyisen määrärahan käyttöä. Varavoimakoneen hankintaan varattava määräraha on alle 30.000 euroa.
Valmistelija Tekninen johtaja Paula Rissanen, puh. 040 820 6928
Päätösehdotus
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
____________________________________________________________________________
KH 01.12.2025 § 249
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy vuoden 2025 talousarvion investointiosassa jätevedenpuhdistamon ja Meijerin pumppaamon varavoimakoneiden hankintaan varatun määrärahan käytön laajennuksen evakuointikeskuksen varavoimakoneen hankintaan.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
______________________________________________________________________________
KV 08.12.2025 § 82
366/02.02.02/2025
Päätös
Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen yksimielisesti.