Dynasty tietopalvelu
Tuusniemen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 10


Liitteet
Numero Otsikko
Liite6 Liite 1Tuusmäki kartta
(pdf 81.47 kb)

Kokousasian teksti

 

 

Määräalan myynti: Tuusmäki

 

KH 19.01.2026 § 10  

15/00.02.00/2026  

 

********************** ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa ostaa vajaan 10 ha:n määräalan Tuusmäestä asuinrakennusta varten. Ostettavalle määräalalle merkityn rakennuspaikan tarkempi sijainti sovitaan kunnan kanssa erikseen myöhemmin. Määräala sijaitsee Hämälä -nimisellä tilalla ja sen osoite on Tuusrinne 41. Alueella on voimassa kirkonkylän osayleiskaava.

 

Määräalan läheisyydessä sijaitsee laavu. Kunta siirtää sen pois kustannuksellaan 31.5.2026 mennessä. Kunta siirtää edellä mainittuun päivämäärään mennessä kustannuksellaan myytävältä määräalalta hakkuutähdekasat ja poistaa kustannuksellaan hiihtohissin vaijerin.

 

Kunnalle jää ostettavan määräalan itäreunalla kulkevalle tielle (kiinteistölle kulkeva tie) käyttöoikeus ja rasitteen muodostamisoikeus.

 

Kauppahinnan määrittelyssä on otettu huomioon arvio myytävän määräalan puuston arvosta ja määräalalla olevan rakennuspaikan arvo.

 

Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan 3.10.2016 § 25 Tuusniemen kunnan maa-alueiden myynnin periaatteet. Näitä periaatteita on noudatettu kyseisestä valtuuston päätöksestä alkaen. Kunnanvaltuusto hyväksyi 2.11.2020 § 43 hallintosäännön muutokset maanmyynnin periaatteiden osalta. Kunnanhallitus päättää maa-alueiden myynnistä noudattaen seuraavia valtuuston antamia perusteita:

- maa-alue on kunnalle tarpeeton

- maa-alueen koko on enintään 10 hehtaaria

- maa-alueella ei ole rakentamisoikeutta. Poikkeuksena kaavassa M-alueelle mahdollistettu rakentaminen

- kauppahinnan on vastattava paikkakunnalla yleistä maapohjan kauppahintaa, ottaen huomioon maa-alueen sijainti, koko ynnä muut sen hinnanmuodostukseen vaikuttavat tekijät. Mikäli maa-alueella on puustoa, tulee kauppahinnan kattaa myös metsänhoitoyhdistyksen arvioiman puuston arvon.

 

Kaikkien edellä mainittujen perusteiden on täytyttävä samanaikaisesti. Muussa tapauksessa maa-alueen myynnistä päättää valtuusto.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kiviluoma, puh. 0447209047

 

Kj:n päätösehdotus 

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunta myy oheisen karttaliitteen mukaisesti kiinteistöltä 857 – 409 – 4 – 0089 noin 9,33 ha:n suuruisen määräalan 36 000 euron kauppahinnalla.

Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan myytävän määräalan oheisen kauppakirjan mukaisesti edellyttäen, että valtuusto hyväksyy kaupan.

 

Päätös 

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.