RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 14
Kuntalaisaloite: Kunnanhallituksen asian valmistelu
KH 19.01.2026 § 14
11/00.02.01/2026
Tuusniemen kuntaan on saapunut 18.12.2025 kuntalaisaloite.fi -palvelun kautta kuntalaisaloite ”kunnanhallituksen asian valmistelu”.
Aloitteessa todetaan: ”Kunnanhallituksessa asian esittelee kunnanjohtaja, jonka esityksen mukaan asia myös yleisimmin päätetään. Usein päätösehdotus on asian siirtäminen valmisteltavaksi keskushallintoon. Keskushallinto Tuusniemen kunnassa sisältää neljä keittäjää, kaksi ja puoli sihteeriä ja hallintojohtajan. Keittäjillä ja sihteereillä ei kunnanjohtajan mukaan ole kuitenkaan mitään tekemistä asian valmistelssa vaan hän itse valmistelee asian. Ehdotan, että Tuusniemen kunnanhallitus merkitsee asian valmistelijan selkeästi ja totuudenmukaisesti. Valmisteltavaan asiaan täytyisi olla kunnan jäsenellä mahdollisuus vaikuttaa ja siten saada edistettyä asiaansa. Nykyinen malli, jossa kunnanjohtaja ensin esittelee asian ja sitten siirtää asian valmistelun itselleen on hidas ja käsittämätön.”
Aloitteen tekijä on Mikko Mustonen.
Hallintosäännön 140 – 142 §:n mukaan kunnan asukkailla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava kuukauden kuluessa aloitteen saapumisesta, missä viranomaisessa aloite käsitellään, arvioitu käsittelyaika sekä keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä. Sen jälkeen, kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on ilmoitettava, onko aloite johtanut toimenpiteisiin.
Hallintojohtaja on kertonut 19.12.2025 aloitteen tekijälle sähköpostitse, että kunnanhallitus päättää aloitevastauksen valmistelusta 19.1.2026, ja että aloitteen käsittelystä saa lisätietoja kunnanjohtajalta tai hallintojohtajalta.
Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh. 044 7209 036
Kj:n päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää ottaa asian valmisteluunsa.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.