RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Esityslista 03.02.2026/Asianro 11
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Tark.ltk 03.02.2026
37/00.02.03/2026
Hallintosäännön 126 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.
Hallintosäännön 118 §;n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.
Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Kokouskutsu lähetetään, mikäli mahdollista vähintään 4 päivää ennen kokousta.
Esityslista toimitetaan myös varajäsenille.
Kuntalain 103 §:n mukaan valtuustoa lukuun ottamatta toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Puheenjohtaja
Puheenjohtaja ehdottaa, että kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös