Dynasty tietopalvelu
Tuusniemen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.08.2026/Pykälä 126


Liitteet
Numero Otsikko
Liite12 Liite 1Kotiseutuyhdistys, ruoka-aputoiminta
(pdf 71.47 kb)

Kokousasian teksti

 

 

Kunnan tilojen määräaikaisen käyttöoikeuden myöntäminen ruoka-aputoimintaan

 

KH 24.08.2026 § 126  

214/02.07.00/2026  

 

 

Tuusniemellä vapaaehtoisvoimin tapahtuva ruoka-aputoiminta on siirtymässä Tuusniemen kotiseutuyhdistys ry:n toiminnaksi. Yhdistys tarvitsee ruoka-aputoimintaa varten tilat pakastimille, sekä tilaa ruoka-avun jakamiseen ja jakamisen yhteydessä tapahtuville kohtaamisille. Kyseessä ei ole kunnan lakisääteinen tehtävä, mutta segregaation vähentämisen näkökulmasta kyseessä on kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen. Yhdistyksellä ei ole mahdollisuutta maksaa käyttöönsä hekemistaan ruoka-aputoiminnan tiloista kunnalle vuokraa. Toiminnan aiheuttamista sähkö- ja vesikuluista on kuitenkin perusteltua periä yhdistykseltä kohtuullisena käyttökorvauksena 40 euroa kuukaudessa. Ruoka-aputoiminnan tiloiksi kotiseutuyhdistys toivoo kunnalta Ylätie 1:ssä sijaitsevasta entisen toimintakeskuksen kiinteistöstä oheisen liitteen mukaisia tiloja. Nämä tilat ovat tällä hetkellä tyhjillään, joten pyydettyjen tilojen käyttöoikeuden luovuttamiselle ei ole käytännön esteitä. Yhdistysten ja järjestöjen tasapuolisen kohtelun näkökulmasta katsottuna tilojen käyttöoikeuden luovuttaminen on syytä rajata pelkästään ruoka-aputoimintaan ja ruoanjaon yhteydessä tapahtuvaan kohtaamistoimintaan. Yhdistys on nhakenut tiloihin käyttöoikeutta ruoka-aputoimintaan ajalle 9/2026 – 8/2027.

 

Kunnan hallintosäännön 20 §:n mukaan päätösvalta tilojen käyttöoikeuden luovuttamisesta on kunnanhallituksella.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kiviluoma, puh. 0447209047

 

 

Kh:n päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää luovuttaa osoitteessa Ylätie 1 sijaitsevasta entisen toimintakeskuksen kiinteistöstä liitteen mukaisten tilojen käyttöoikeuden Tuusniemen kotiseutuyhdistys ry:lle ruoka-aputoimintaan  ajalle 1.9.2026 - 31.8.2027, sekä valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan oheisen käyttöoikeussopimuksen.

 

Päätös 

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Eevariitta Jäntti oli esteellisenä poissa  kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajan klo 19:04-19:08. Peruste:               yhteisöjäävi.