RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.08.2026/Pykälä 120
Kauppakirja/ lisämaan osto Kaavinkosken savusauna
KH 08.06.2026 § 98
(Asian aiempi otsikko ”Neuvotteluvaltuuksien antaminen kunnanjohtajalle määräalan kauppaneuvotteluun”.)
Tuusniemen kunta omistaa Kaavinkoskella Koskensatama 857-412-1-61 - kiinteistön, mikä on myös Koillis-Tuusniemen kyläyhdistyksen käytössä. Kiinteistöllä sijaitsee muun muassa kyläyhdistyksen savusauna, mikä on rakennettu kiinteistön pienen koon vuoksi ihan kiinteistön kulmalle. Naapurikiinteistön Otravuori 857-412-1-62 omistaa Tornator Oyj. Tornator suunnittelee kiinteistölleen avohakkuuta, joten kyläyhdistyksen puheenjohtaja on ollut yhteydessä kunnanjohtajaan ja kunnanhallituksen puheenjohtajaan tilanteesta. Kyläyhdistyksen johtokunta on kokouksessaan 4.6.2026 käsitellyt asiaa. Kyläyhdistyksestä toivotaan, että ensisijaisesti kunta ostaisi Tornatorilta savusaunan suojavyöhykkeeksi vajaat 3.000 neliömetriä lisämaata oheisen liitteen mukaisesti. Prosessissa etenemiseksi tulisi kunnanhallituksen antaa asiassa neuvotteluvaltuudet kunnanjohtajalle. Mahdollisen kauppakirjan hyväksymisestä toimivalta on valtuustolla.
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kiviluoma, puh. 0447209047
Kj:n päätösehdotus
Kunnanhallitus
- Antaa kunnanjohtajalle neuvotteluvaltuudet ja tarpeelliseksi katsomansa ohjeet edellä esittelytekstissä selostettuun lisämaan kauppaneuvotteluun
- Esittää toiveen Tornator Oyj:lle, ettei se teksisi neuvottelujen kohteena olevalle määräalalle puuston hakkuita neuvottelu- ja mahdollisen kauppaprosessin aikana.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
____________________________________________________________________________
KH 24.08.2026 § 120
174/02.07.00/2026
Kunnanjohtaja on neuvotellut Tornator Oyj:n kanssa lisämaan ostosta Otravuori -nimisestä tilasta 857-412-1-62, joka sijaitsee Kaavinkoskella. Tuusniemen kunta omistaa Koskensatama 857-412-1-61 -kiinteistön, mikä on myös Koillis-Tuusniemen kyläyhdistyksen käytössä. Kiinteistöllä sijaitsee muun muassa kyläyhdistyksen savusauna, joka on rakennettu kiinteistön kulmalle. Tornator Oyj:n kanssa on neuvoteltu noin 0,31 hehtaarin suuruisen määräalan ostamisesta lisämaaksi.
Kaupan kohteella ei sijaitse rakennuksia. Kaupan kohde on Kaavinjärven -Rikkaveden rantaosayleiskaavan mukaista RM- ja VL-aluetta. Ostettava määräala rajoittuu osin rantaan. Kauppahinnaksi on neuvoteltu 7000 euroa.
Ostettavaan määräalaan kohdistuu voimansiirtolinjarasite (Y2000-12284). Määräalan rajalla on Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n pysyvä johtoalueen käyttöoikeussopimus. Ostettavaan alueeseen kohdistuu Susimäen Eränkävijät ry:n sekä Metsästys- ja Kalastusseura Joukahainen ry:n toistaiseksi voimassa olevat metsästysvuokrasopimukset, joiden voimassaolon osalta toimitaan metsästyslain säännösten mukaisesti.
Kunnan vuoden 2026 talousarvion investointiosassa on varattu määräraha maa-alueiden ostoon.
Kauppakirjaluonnos on lähetetty kokouksen osallistujille viiteaineistona.
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kiviluoma, puh. 0447209047
Kj:n päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
1) Tuusniemen kunta ostaa Tornator Oyj:lta noin 0,31 hehtaarin suuruisen määräalan 7000 euron kauppahinnalla.
2) valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin laaditun lopullisen kauppakirjan.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.