RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.09.2026/Pykälä 141
Vuosilomien keskittäminen ja kunnantalon palvelukatko
KH 07.09.2026 § 141
233/00.02.01/2026
Tuusniemen kunnassa, kuten useimmissa muissakin kunnissa, on keskitetty henkilöstön vuosilomia kesäaikaan heinäkuulle, jolloin kunta-alalla eletään vuoden rauhallisinta aikaa. Kunnantalon osalta lomien keskittäminen tarkoittaa palvelukatkoa, joka on kunnissa yleensä 2-4 viikon mittainen. Tuusniemellä on viime vuosina käytett kahden tai kolmen viikon mallia, josta on saatu hyviä kokemuksia. Heinäkuussa 2026 kunnantalon palvelukatko oli kolme viikkoa.
Vuoden 2025 joulun ajan kunnantalon palvelukatko oli 29.12.2025 – 5.1.2026. Järjestely ei aiheuttanut kielteistä asiakaspalautetta.
Keskushallinnossa on arvioitu, että kunnantalo voidaan pitää suljettuna 23.12.2026 – 6.1.2027 asiakaspalvelun häiriintymättä, ja keskittää tälle ajanjaksolle henkilöstön vuosilomapäiviä.
Esimiehet vastaavat siitä, että henkilöstö pitää vuosilomiaan palvelukatkon aikana sekä siitä, että pakolliset työtehtävät tulevat hoidettua myös katkon aikana. Muut palvelupisteet kuin kunnantalo palvelevat omien aikataulujensa mukaisesti.
Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh. 044 7209 036
Kj:n päätösehdotus
Kunnantalon palvelukatko, jolloin kunnantalolla ei ole asiakaspalvelua, on 23.12.2026 – 6.1.2027.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.