Dynasty tietopalvelu
Tuusniemen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 28.09.2026/Asianro 156



Kokousasian teksti

 

 

Nuorisovaltuuston johtosäännön päivittäminen

 

KH 28.09.2026    

250/00.02.01/2026  

 

 

Tuusniemellä on toiminut nuorisovaltuusto vuodesta 2001. Sen johtosääntöä on päivitetty edellisen kerran vuonna 2017 (Khall 21.8.2017 § 138). Nuorisovaltuusto on esittänyt johtosäännön päivittämistä kauden 2026-2027 järjestäytymiskokouksessaan 8.9.2026. Pöytäkirjanote on esityslistan liitteenä.

 

Nuorisovaltuusto esittää johtosääntöön seuraavia muutoksia:

-          vaalikäytänteestä luopuminen

-          nuorisovaltuuston jäseneksi hakemisen ikärajan laskeminen 6. -luokkalaisiin.

 

Kuntalaissa (410/2015) säädetään nuorisovaltuuston toiminnasta 26 §:ssä. Laissa ei säädetä nuorisovaltuuston kokoonpanosta, valinnasta eikä toimintatavoista yksityiskohtaisemmin, vaan ne jäävät kunnan päätettäväksi. Kunnat voivat soveltaa käytännössä hyviksi osoittautuneita nuorten vaikuttamisjärjestelmiä ja toimintatapoja.

 

Nuorisovaltuusto haluaa luopua vaalikäytänteestä. Viimeisten vuosien aikana ehdolle on asettautunut kerrallaan alle 10 nuorta. Lisäksi vaalien järjestäminen koettiin työlääksi. Paremmaksi vaihtoehdoksi nuorisovaltuusto katsoo avoimen haun. Jos siinä tulisi yli 10 ilmoittautumista nuorisovaltuustoon, haastattelisi nuoriso-ohjaaja hakijat. Lopullisen valinnan tulisi tekemään nuoriso-ohjaaja yhdessä rehtorin ja vapaa-aikasihteerin kanssa.

 

Ikäluokkien pienentyminen on vaikuttanut myös nuorisovaltuuston kokoonpanoon viime vuosina. Viime vuosina nuorisovaltuusto on koostunut lähinnä yläkouluikäisistä nuorista. Ikärajan pudottamista 6.-luokkalaisiin puoltavat useat seikat. Ikärajaa laskemalla on mahdollista saada nostettua nuorten nuorisovaltuustokausien määrää. Nuorisovaltuusto katsoo, että 6.-luokkalaisten toimiminen nuorisovaltuustossa voi helpottaa osalta nuorista yläkouluun siirtymisen nivelvaihetta. Myös tiedonkulun parantumista alakoulun luokkiin pidetään todennäköisenä, mikäli nuorisovaltuustossa toimisi myös 6.-luokkalaisia.

 

Valmistelija Etsivä nuorisotyöntekijä, nuoriso-ja vapaa-ajanohjaaja Hanna Juutilainen, puh. 0400 376854

 

Kj:n päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää hyväksyä nuorivaltuuston esittämät päivitykset nuorisovaltuuston johtosääntöön.

 

Päätös