RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.11.2025/Pykälä 78
Hankehakemus kuntarahoituksen onnellisuusrahastolle
Siv.ltk 26.11.2025 § 78
396/02.05.02.00/2025
Kuntarahoitus on avannut erillisen Onnellisuusrahaston, josta kunnat voivat hakea rahoitusta onnellisuutta ja yhteisöllisyyttä edistäviin hankkeisiin. Hakuaika päättyy marraskuun lopussa. Hakemusta on valmisteltu yhteistyössä kunnan eri työryhmien, kunnanhallituksen sekä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän kanssa. Valmisteluun ovat osallistuneet myös paikalliset yhdistykset ja aktiiviset kuntalaiset.
Hankkeen konsepti "Kolme onnellista viikkoa" sisältää kolme yhteisöllistä tapahtumajaksoa talvella, kesällä ja syksyllä. Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä kyläyhdistysten, kulttuuritoimijoiden, liikuntaseurojen ja muiden kumppaneiden kanssa. Sisältöön kuuluu paikallisia ohjelmia sekä ulkopuolisia esiintyjiä, luennoitsijoita ja taideprojektien vetäjiä. Hankkeen kokonaisbudjetti on 135 000 €, josta talkootyön osuus on 20 000 €, omarahoitus 15 000 € ja Onnellisuusrahaston avustus 100 000 €.
Liitteenä hankesuunnitelma: Kolme onnellista viikkoa
Valmistelija Rehtori Janne Karttunen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hakea Onnellisuusrahaston rahoitusta Kolme onnellista viikkoa -hankkeelle suunnitelman mukaisesti ja valtuuttaa rehtorin allekirjoittamaan hakemuksen.
Päätös Esitys hyväksyttiin.