RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 11
Henkilöstöohjelman päivitys
KH 19.01.2026 § 11
16/00.02.01/2026
Tuusniemen kunnan henkilöstöohjelma päivitetään vuosittain. Ensisijaisesti noudatetaan voimassa olevia kunnallisia virka- ja työehtosopimuksia ja toissijaisesti tätä henkilöstöohjelmaa.
Henkilöstöohjelmaan on päivitetty palkkausta koskeva luku 2.7. tasopalkkajärjestelmän osalta, joka tuli voimaan 1.2.2025.Tuusniemen kuntaan on perustettu paikallinen tasopalkkatyöryhmä, joka seuraa ja arvioi tasopalkkajärjestelmän toimivuutta.
Pitkien sairauslomien sekä työlomien ja virkavapaiden osalta Tuusniemen kunnassa on noudatettu käytäntöä, jossa oman työnsä ohessa sijaisena toimivalle on maksettu korvausta sijaistettavan työntekijän tehtäväkohtaisesta palkasta. Tämä käytäntö joudutaan mahdollisesti uudistamaan tasopalkkajärjestelmässä esimerkiksi korvaamalla nykyinen käytäntö määräaikaisella tasolisällä. Asiaan on pyydetty ohjeita KT:lta. Henkilöstöohjelman luku 2.7.1. tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi myöhemmin.
Kunta tarjoaa henkilöstölle vapaaehtoisuuteen perustuen lomarahavapaata. Lomarahapäivien lukumääräksi esitetään 25 % KVTES:n vuosilomaluvun 5 §:n 2 momentin mukaan ansaittujen vuosilomapäivien lukumäärästä. Aiempi prosentti Tuusniemen kunnassa oli 50 %.
Henkilöstöohjelmaluonnos on käsitelty johtoryhmän kokouksessa 9.1.2026 ja YHTY-toimikunnassa 12.1.2026. YHTY-toimikunta teki muutoksen kohtaan 3.8.3, josta poistettiin virke ”Jos yhden ja kahden päivän palkattomia myönnetään useammassa jaksossa kalenterivuoden aikana, niin niihin otetaan viikonlopun päiviä aiemmin esitetyssä suhteessa”.
Tuusniemen kunnalla on käytössä työntekijöilleen henkilöstöetuna sähköinen Epassi. Vuonna 2026 sen arvo on 180 euroa/henkilö.
Henkilöstön virkistys-/liikuntailtapäivät ajoitetaan keväälle ja syksylle.
Työhyvinvointikysely tehdään vuosittain.
Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh. 044 7209 036
Kj:n päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä Tuusniemen kunnan henkilöstöohjelman 2026 ja päättää myöhemmin mallista, jonka mukaan oman työnsä ohessa sijaisena toimivalle maksetaan korvausta.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.