RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.08.2026/Pykälä 123
Oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätökseen 29.6.2026 § 109: Toimitilan antaminen vuokralle kunnantalolta
KH 24.08.2026 § 123
213/00.02.01/2026
Kunnanhallitus on päätöksellään 29.6.2026 § 109 vuokrannut kunnantalolta katutasosta vapaana olevat toimisto- ja varastotilat Tuusniemen kotiseutuyhdistys ry:lle. Tilat ovat olleet tyhjillään useita kuukausia, eikä niiden vuokraamista kohtaan aikaisemmalla vuokratasolla ollut lainkaan kiinnostusta. Kunta markkinoi kyseisiä tiloja vuokrattavaksi kotisivuillaan ja myös paikallislehti Koillis-Savossa. Tuusniemen kotiseutuyhdistys ry on tarjoutunut vuokraamaan kyseiset 64,5 m2 suuruiset tilat koontumis- ja varastotilakseen 500 euron kuukausivuokralla, jolloin verottomaksi tilojen neliövuokrahinnaksi tulee 7,75 euroa (Alv 0 %). Vuokraan sisältyy lämpö, sähkö ja vesi.
Kyseisestä kunnanhallituksen päätöksestä on saapunut kuntaan 2.7.2026 oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että kunnanhallitus peruu vuokrauspäätöksensä. Oikaisuvaatimuksessa esitetyn väitteen mukaan vuokratason alhaisuuden vuoksi kunta tukee tilojen vuokrausta verovaroin.
Kyseistä vuokrasopimusta ei ole vielä allekirjoitettu saapuneen oikaisuvaatimuksen vuoksi.
Kunnantalo on oikeudelliselta muodoltaan keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö, jossa Tuusniemen kunta ei ole ainut osakas. Yhtiö perii osakkailtaan vastiketta toimistotilojen osalta 6,275 euroa per m2 (Alv 25,5 %) ja varastotilojen osalta 3,765 euroa per m2 (Alv 25,5 %). Kunta ei ole tukenut taloudellisesti muutoin kiinteistöyhtiötä. Oikaisuvaatimuksen kohteena olevasta tilasta maksettava vuokra kattaa tilasta aiheutuneet kustannukset, toisin kuin oikaisuvaatimuksessa virheellisesti väitetään. Kunnanhallituksen tekemä tilojen vuokrauspäätös ei ole muutoinkaan virheellinen tai lainvastainen, joten tehty oikaisuvaatimus on aiheeton. Jotta vuokrasopimus voidaan allekirjoittaa mahdollisesta jatkovalituksesta huolimatta, tulee siihen lisätä maininta, että se päättyy ilman erillistä irtisanomista, mikäli vuokrausta koskava kunnanhallituksen päätös kumotaan lainvoimaisella päätöksellä mahdollisessa jatkovalitusprosessissa.
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kiviluoma, puh. 0447209047
Kj:n päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää
- hylätä oikausvaatimuksen aiheettomana
- täydentää vuokrasopimuksen hyväksymistä koskevaa aikaisempaa päätöstään siten, että vuokrasopimuksen ehtoihin lisätään maininta siitä, että vuokrasopimus päättyy ilman irtisanomista, mikäli mahdollisessa jatkovalitusprosessissa kunnanhallituksen vuorasopimuksen hyväksymistä koskava päätös kumotaan lainvoimaisella oikeusasteen päätöksellä.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Eeva-Riitta Jäntti oli esteellisenä poissa kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajan klo 18:56-19:00. Peruste: yhteisöjäävi.