RSS-linkki
Kokousasiat:https://tuusniemid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.09.2026/Pykälä 142
Aloitevastaus kuntalaisaloitteeseen: Tuusniemen Turula
KH 08.06.2026 § 95
156/00.02.01/2026
Tuusniemen kuntaan on saapunut 18.5.2026 kuntalaisaloite.fi -palvelun kautta kuntalaisaloite ”Tuusniemen Turula”.
Aloitteessa todetaan, että ”(…) Yhtiön taloustilanne on ollut pitkään vaikea: taloja ei ole peruskorjattu, vaikka vanhimmat asunnot ovat yli 60-vuotiaita ja nuorimmatkin noin 40-vuotiaita. Asuntojen vuokrausaste on heikko ja samoin vuokrataso. (…) Yhtiö on mahdottoman edessa ja kunta joutuu väkisinkin tukemaan yhtiötään. Ehdotan, että yhtiö ajetaan hallitusti alas. Näin toimien vuokralaiset eivät joutuisi kärsimään ja samalla Tuusniemen kunta pääsisi eroon kiviriipastaan, tyhjät asunnot ovat turhia ja kalliita valmiiksi heikosti toimeentulevalle kunnalle.”
Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa, on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Hallintosäännön 140 – 142 §:n mukaan aloitteen tekijälle on ilmoitettava kuukauden kuluessa aloitteen saapumisesta, missä viranomaisessa aloite käsitellään, arvioitu käsittelyaika sekä keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä. Sen jälkeen, kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on ilmoitettava, onko aloite johtanut toimenpiteisiin.
Hallintojohtaja on lähettänyt 18.5.2026 aloitteen tekijälle sähköpostin, että kunnanhallitus päättää aloitevastauksen valmistelusta 8.6.2026, ja että aloitteen käsittelystä saa lisätietoja kunnanjohtajalta tai hallintojohtajalta.
Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh. 044 7209 036
Kj:n päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää ottaa kuntalaisaloitteen valmisteltavakseen ja pyytää siitä lausunnon Kiinteistö Oy Tuusniemen Turulan toimitusjohtajalta.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
______________________________________________________________________________
KH 07.09.2026 § 142
221/02.07.01/2026
Kiinteistö Oy Tuusniemen Turulan toimitusjohtaja on antanut asiassa pyydetyn, liitteenä olevan lausunnon 14.8.2026.
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kiviluoma, puh. 0447209047
Kj:n päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää
- antaa asiassa oheisen lausunnon mukaisen aloitevastauksen kuntalaisaloitteeseen
- kuntalaisaloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.